Metsästäjien leiri [vapaa]

['Anttu]

Tänne saa siis tulla ihan vapaasti hihhuloimaan, Auron oleilee täällä suurimman osan ajastaan ja täällä myös metsästäjät voivat kokoontua ennen jahtia. Harjoitusaluetta saa käyttää vapaasti, mutta kannattaa kuunnella paikan päätä ettei satu mitään vahinkoja.

Paikka sijaitsee hieman matkaa kaupungin rajalta pohjoiseen, reippaasti sudenaskelissa noin vartin matkan päässä. Puita alueella kasvaa harvassa, maasto on tasaista lukuunottamatta pientä kumparetta, jonka sisään on kaivettu tilava onkalo, jonka sisältä löytyy pieni lähde - osa onkalon toisesta reunasta on ikivanhaa kalliota, joka on kulunut aivan maan tasalle. Aivan kolon vieressä aukeaa savi- ja heinikkopohjainen kenttä, jolla Auron testaa ja harjoittaa uusia metsästäjäkokelaita, mutta jota kaikki saavat käyttää treenipaikkana jos siellä ei ole tungosta. Kentän laidoilta löytyy kaikenlaisia välineitä, puukepeistä paksuihin tukkeihin piirrettyihin maalitauluihin sekä oikeisiin teräaseisiin. Pienellä vaivannäöllä saattaa myös havaita erilaisia suojia ja painoja sekä metsästykseen käytettäviä köysiä, verkkoja ja ansojen virittämiseen tarvittavia työkaluja. Loput metsästäjien aseistuksesta löytyy onkalon uumenista, luolan perältä jatkuu käytävä maan alle ja vain metsästäjät osaavat kulkea sokkeloisessa käytäväverkossa, joka ainankin Auronin sanojen mukaan vaikuttaa isommalta kuin onkaan. Sinne ei parane kokemattoman eksyä...

Alueen laidalle, kaupungin puoleiselle sivustalle, on ilmestynyt kyltti, jossa ilmoitetaan palvelukseen haettavista uusista, nuorista metsästäjistä - tarkemmat kyselyt Päällikkö Auronilta. Kokelaat voivat ilmoittautua itselleen sopivana ajankohtana.

Kentän tämänhetkinen käyttöaste: Tyhjillään

-------

Auron kentällä:
Massiivinen uros liikkui kokoonsa nähden uskomattomalla sulavuudella ja ketteryydellä sekä erittäin nopeasti. Se heilutti kevyesti valtavaa miekkaa leuoissaan ja teki rivakoita iskuja harjoitusalueen keskellä jököttävään tukkiin. Puunsäleet pirstaloituivat joka suuntaan uroksen purkaessa ylimääräistä energiaansa. Auron ei koskaan säästellyt voimiaan harjoittaessaan itseään, vaan piiskasi itseään jopa säälimättömämmin kuin ketään alaisistaan, niin paljon kuin se heiltä vaatikin. Lihakset värähtelivät paksun karvan alla, joka oli kevyesti kostunut hiestä. Kentällä leijaileva pöly tarttui märkään turkkiin, tehden sen ruskehtavan harmaaksi. Viimeinen isku ja tukki halkesi siististi kahtia.

Auron huoahti ja laski aseensa maahan. Se seisoi ylväästi puun vieressä, näyttämättä pienintäkään merkkiä siitä särystä joka repi jokaista kohtaa ja lihasta sen kehossa. Uros salli itselleen pienen levähdystauon ennen kuin se jatkaisi kestävyysharjoitustaan.

[suna]

Jotenkin Melamin oli harhautunut veljensä alueelle, eikä hämmäsytynyt huomatessaan tämän harjoittelemassa. aina yhtä energinen ja vaativa itseään kohtaan. Sellaiseen Auroniin uros oli tottunut. Hitaasti hän lähestyi urosta ja kiersi maastossa olevat paalut sun muut harjoitus maalit.
"Aina yhtä innokas ahkeroimaan henkihieveriin."
Kääntäen päätään sivulle, Melamin irroitti miekkansa ja laski sen voimalla maahan jättäen sen siihen terästään pystyyn. Auron oli huomattavasti vahvempi ja vanhempi kuin Melamin, mutta se ei ollut koskaan estänyt häntä kohtelemasta urosta veljenään. Hän kunnioitti tätä suuresti. Oli aina kunnioittanut, siitä asti kun he olivat ollett pieniä ja Auron oli opettanut pikkuveljelleen kaiken tarvittavan.

['Anttu]

Kuullessaan tutun äänen Auronin korvat käännähtivät sen tulosuuntaa kohden, mutta muuten uros ei tehnyt minkäänlaista muuta elettä huomioidakseen tulijaa. Sen kohdalla pienikin oli tarpeeksi.
Hetken hiljaisuuden jälkeen se urahti, perinteiseen tapaansa kohtalaisen töykeän kuuloisella äänellään vastauksensa.
"Aina yhtä äänekäs ja toisien häiritsemiseen taipuva..." Vaikka ei Auron sitä loukkauksena tarkoittanutkaan. Veljesten sananvaihto noudatti perinteistä rutiinia, tylyt kommentit olivat itse asiassa osa sitä pienten ratasten muodostamaa kokonaisuutta josta kuvastui heidän vahva kiintymys toisiinsa.

Auron tuhahti ja ravisteli päätään pitäen huuliaan rentoina ja antaen kuolan ja vaahdon lennellä pyörityksen mukana maahan. Harjoittelu teki aina hyvää jälkeenpäin

[suna]

Melamin käänsi hieman päätään Auronin ravistelun aikana ja hymyili sitten lempeästi.
"Oletko vieläkään katsellut itsellesi kumppania? Täytyy sanoa ettet ole enään niin hirveän nuori."
Kysymys oli viaton, mutta samalla hieman vihjaileva moneen eri suuntaan. Melamin oli jo aikoja sitten antanut anteeksi veljelleen ja itselleen Citarin kuoleman, mutta jotenkin se oli nostettava aina esiin, vaikka siihen ei ollut mitään syytä. Ehkä uros vahvisti sillä heidän sidettään, tai sitten hän ei piruuttaan halunnut Auronin unohtavan nartun ja pienen pennun kohtaloa. Ehkä hän halusi olla aina muistuttamassa veljeään siitä päivästä.

Nyt hän oli ilkeä, eikä Melamin halunnut olla ilkeä. Ärsyyntyneesti hän kurtisti hieman kulmiaan saadakseen itsensä lopettamaan tuollaiset ajatukset. Tällä kertaa rohkeasti ja epäröimättä Melamin meni Auronin luokse ja istui tämän viereen, kuitenkin katsomatta tätä kasvoihin. Pelkkä läsnäolo riitti urokselle tässä vaiheessa, mutta jotenkin hän kaipasi enemmänkin veljeltään kuin paikalla olon.

['Anttu]

// Ei hitsi repesin tuolle... xDDD //

Auron pyöräytti päätään ja loi tympääntyneen katseen Melaminiin.
"Eipä ole tullut ehdittyä", se sanoi aivan kuin asia olisi itsestäänselvyys. Uros venytteli kaikessa rauhassa puoliveljensä edessä, ottaen oman aikansa ennen kuin käänsi huomionsa taas tähän. Se oli tiennyt katsomattakin, että jokin painoi tätä, ja oletti ymmärtävänsä mistä asia kiikastaa. Niinpä se töykkäsi toista urosta tassullaan rintaan ja käveli tämän ohitse.
"Ota miekkasi." Samalla se nappasi omansa hampaisiinsa ja nosti sen ilmaan.

Oli parempi antaa toisen mielialojen tasaantua ennen puhumista.

[suna]

Melamin meni hieman taaksepäin Auronin työnnöstä ja kun uros sitten tarttui miekkaansa, Melamin peruutti nopeasti omansa luokse ja vetäisi tämän maasta antaen kuitenkin terän olla maassa.
"Älä sitten pehmoile."
Uros sanoi hymyillen ja tiukensi otettaan katanasta ottaen tukevan otteen maasta, valmiina vastaamaan mihin tahansa hyökkäykseen.

#Kuuntelin samaa aikaa erittäin mahtipontista musiikkia....xD#

['Anttu]

Heti kun toinen näytti olevan valmis, Auron ei aikaillut vaan hypähti kevyesti takajaloilleen ja latasi toiselle kunnon iskun, käyttäen koko ruumiinpainoaan voimanlähteenä miekkansa sivallukseen. Toisen torjuessa vakuuttavasti aloituksen, uros käänsi aseensa taitavasti suussaan toisin päin ja löi uudestaan, tällä kertaa sivulta. Miekkojen terät kalahtivat jälleen yhteen, mutta nyt kosketus oli lyhyempi, ottelun tempo vaihtui hetki hetkeltä nopeammaksi molempien esittäessä parasta osaamistaan ja pistäessään toisensa mahdollisimman koville.

[suna]

Melamin ei kyennyt kuin torjumaan Auronin hänelle suuntaamansa iskut, mutta aina mahdollisuuden saatuaan uros kiersi nopeasti toisen suden taakse tai sivulle ja yritti pistää tätä katanallaan. Pelkkä terien kalahdus sai tavallisesti niin lempeän ja rauhallisen Melaminin yrittämään Auronin nurkkaan ajamista, jotta saisi taas uuden yrityksen haavoittaa tätä.

['Anttu]

Hiekka pöllysi ja linnut lehahtelivat säikähtäneinä ilmaan läheisistä puista, kun puoliveljet ottivat yhteen taas kerran. Vuoroin Renor Agar, vuoroin Melamin johti kamppailua, iskien sellaisella kiihkolla ja voimalla, että oli hankala uskoa näiden kahden olevan sopuisissa väleissä kentän ulkopuolella. Olisi varmaan hankala uskoa, että nämä kaksi edes sietäisivät toisiaan, ellei olisi nähnyt heitä aikaisemmin.
Erityisen taidokkaan iskun jälkeen Auron joutui vetäytymään kauemmas Melaminista, ottaen aikaa varmistaakseen puolustuksensa. Juuri toisen nopeus teki tästä erittäin vaativan ja vaarallisen vastustajan - ja Auron oli tyytyväinen, ettei ollut tämän vihamies. Harjoituskumppaninakin tämä kävi raskaammaksi kuin kokonainen komppanja vastajoukkoja.

Huomatessaan toisen taas tulevan //off: siis juoksevan kohti... /off //, Auron lukitsi näkevän silmänsä toisen miekkaan ja nosti omaansa..

[suna]

Melamin tunsi kuinka jotkin hänet lihaksistaan alkoivat kertoa väsymyksestä, mutta hän ei välittänyt vaan heilautti katanaa uudelleen. Jos hänellä olisi ollut tavallinen miekka, uros uskoi ettei se olisi pysynyt ehjänä monenkaan iskun jälkeen joita Auron antoi. Tämän iskut olivat vahvoja ja vaarallisia, eikä niistä kannattanut saada osumaa ellei halunnut menettää raajaansa tai henkeään. Veljen sitten kohottaessa miekkaansa Melamin tarttui paremmalla otteella omastaan ja oli valmis väistämään iskun ja tekemään sitten vastaiskun.

['Anttu]

Tällä kertaa Auron päättikin kokeilla jotain, mitä se ei ollut tehnyt pitkiin aikoihin, viimeeksi ehkä joskus poikavuosinaan kun aseena oli ollut vain palanen puuta. Se heilautti kohoavalla liikkeellä miekkaa lappeellaan päin toisen etujalkoja päinvastaiselta puolelta kuin millä velipuolensa katanan terä oli. Vaikka isku jätti toiselle tilaisuuden iskeä sitä itseään, sitä olisi mahdotonta väistää muuten kuin vetäytymällä taaksepäin erittäin nopeasti ja rajusti. Parhain puoli tässä liikkeessä oli, että terän pystyi iskemään nopeasti uudelleen alaspäin valtavalla voimalla käyttäen hyödyksi pudotusvoimaa. Toisaalta isku ei ollut erityisen tyylikäs tai sulava, eikä toiminut muulloin kuin lähitaistelussa.
'Parempi olisi olla kaatumatta, veliseni, jos aiot väistää, sillä seuraava isku tulee nopeasti.' Auron oli kuitenkin myös valmis päästämään irti miekkansa kahvasta jos toinen uskaltautuisi jäämään tielle ja yrittäisi lyödä sitä. Silloin se mielummin perääntyi itse kuin tekisi kunnon tuhoa veljensä kylkiluille.

['Anttu]

// Koska tämä on jumittanut ties... kuinka himpulan kauan, totesin että kannattaa julistaa tappelu ohi. Muutamia naarmuja ja hengästymistä lukuunottamatta molemmat ovat kunnossa. //

Auron keräili kentälle jääneitä puunkappaleita ja raahasi niitä reunoille. Ilta oli mukavan viileä. Susi nautti olostaan, joskin muutama hyönteinen yritti väen vängällä tunkea uroksen korviin saaden sen puistelemaan päätään ärsyyntyneenä. Sillä ei ollut juuri tekemistä, sillä kaupungissa oli ruokaa riittämiin ja Melamin taas Johtajan vaihtumisen jälkeen oli saanut hillittömän vimman paahtaa töissään, eikä näin ollen ehtinyt seurustelemaan veljensä kanssa. Auron ei valittanut, vaikka joskus hyvin harvoin se toivoi jotakuta seurakseen, puhumaan pois ainaista hiljaisuutta. Sen oma ylpeys ei sallinut sen jättävän paikkaansa metsässä, vaikkei sen viransa puolesta tarvinnutkaan siellä koko aikaa olla. Uros alkoi jo olla vanha muuttamaan tapojaan, koko elämänsä yksin oltuaan se ei tahtonut uskoa että seura, ystävä, kumppani, ehkä puoliso tekisi sille hyvää.

Lopulta Auronin silmiin ei enää osunut mitään ylimääräistä ja paikaltaan eksynyttä, joten se käveli rauhallisesti takaisin luolalle ja asettui makaamaan sen suulle. Hitaasti se venytteli jalkojaan ja kääntyi kyljelleen. Päänsä se painoi maahan ja rentoutti sitten ruumistaan vähän kerrassaan, keskittyen hengitykseensä. Ei kulunut minuuttiakaan, kun sen mieli oli valunut kevyeen uneen.

[suna]

//Juu hyvä idea. ^^'''' unhodin lopulta koko pelin, enkä enään löytänyt inspistä vastata.//