Post by time on Apr 10, 2007 19:46:42 GMT 2
Tokion kasvatti
Tarina kertoo Tokiolaisesta kulkukoirasta, joka yrittää löytää metsään villikoirien luo. Metsän löytäminen on hankalaa japanin vilkkaimmasta kaupungista. Niimpä alkaa nuoren kulkukoiran hurja seikkailu kohti HiroShima nimistä paikkaa. Lopun voit lukea itse...
Tokion vilske ja melu kuului selvästi kulkukoira Yorun laatikkoon. Aivan koira asui laatikossa keskellä tokiota, tuota suurta japanin pääkaupunkia, jossa ei koskaan ollut hiljaista. Yoru oli kuitenkin jo tottunut vilskeeseen, silti se häiritsi hänen uniaan. Koira hypähti pystyyn, kun auto tööttäsi tiellä äänekkäästi.
"hitsi!" Yoru ärähti ja tuli ulos laatikosta. Rähjäinen puoliksi kaatunut iso pahvilaatikko kelpasi hyvin 15-vuotiaan koiran asuinsijaksi. Yoru oli menettänyt ihmisperheensä jo vuosia sitten, ja oli siitä asti elänyt ilman ystäviä kaduilla, kerjäten ja varastelemalla ruokaa muilta. Se oli alhaista, mutta Yoru ei saisi muuten ruokaa.
Koira venytteli makeasti ja asteli tunkkaiseen ilmaan. Aurinko paistoi ja siksi oli vielä hankalampaa hengittää ja olla. Koira tuhisi ja juoksi läheisimpään varjoon. Koira kyyhötti siellä hetken, mutta nälkä pakotti hänet lähtemään. Yoru meni kadulle. Liikenne pauhasi jo kovaa vauhtia. Autot, pyöräilijät ja kävelivät kilpailivat keskenään ja Koiran oli hankala mennä kadun yli. Sen hänen oli kuitenkin tehtävä jos mieli saada hyvä aamiainen, sillä kadun toisella puolella oli nakkikioski, jonka pitäjä antoi Yorulle aina nakkia. Ainakin ennen. Nyt kioskiin oli tullut uusi omista, eikä tuo ollut niiin leppoisa kuin aikaisempi.
Yoru hiipi takaapäin kohti kioskia. Myyjä tarjosi juuri asiakkaalle nakkisämpylää, kun Yoru loikkasi ja nappasi sämpylän välistä nakin.
"Senkin kapinen piski! Tuo se takaisin!!" Myyjä karjaisi ja lähti juoksemaan vähän matkaan Yorun perään. Mies ei kuitenkaan jaksanut kauan ja luovuttikin lopulta. Yoru sai ansaitsemansa aamiaisen. Koira hotki nakin nopeasti ja nuoleskeli huulensa sitten tarkasti, jottei vähäkään olisi mennyt hukkaan.
Aika käyskenteli hitaammin tai ainakin se siltä tuntui kun Yoru oli vetäytynyt aamiaisen jälkeen varjoon. Hän oli vihannespuodin ulkohyllyjen luona. Oikeastaan vieressä. Ihmiset kävelivät ohi ja jotkut katsoivat koiraa. Uros ei kuitenkaan siitä välittänyt. Hän oli sulkenut silmänsä ja kuunteli nyt Tokion ruuhkaisia katuja.
"Äiti! Katso!!" Pienen lapsen huuto kaikui Yorun korviin. Tuo hypähti pystyyn ja alkoi murista hiljaa lapsen suuntaan.
"Tule jo, Maro. Koira on ilkeä." Lapsen äiti sanoi vetäisten lapsensa mukanaan. Yoru lopetti murinan ja istahti. Hän katsoi ympärilleen haikaillen ja mietti: 'Miten ihanaa olisi asua metsässä.. villikoirien kanssa.'. Ajatukset pyörivät nuoren koiran päässä sekoittaen sen.
Yoru ravisti päätään. Hän kuuli taas kaiken mitä oli; Kävelijät, autot, mopot, jne.
"Jos vain pääsisi eroon tästä kaikesta. saisi elää yksin... keskellä metsää." Yoru sanoi hiljaa ja hymyili itsekseen. Hän uppoutui taas unelmiin elämisestä keskellä metsää.
//Jatkuu//
Tarina kertoo Tokiolaisesta kulkukoirasta, joka yrittää löytää metsään villikoirien luo. Metsän löytäminen on hankalaa japanin vilkkaimmasta kaupungista. Niimpä alkaa nuoren kulkukoiran hurja seikkailu kohti HiroShima nimistä paikkaa. Lopun voit lukea itse...
Tokion vilske ja melu kuului selvästi kulkukoira Yorun laatikkoon. Aivan koira asui laatikossa keskellä tokiota, tuota suurta japanin pääkaupunkia, jossa ei koskaan ollut hiljaista. Yoru oli kuitenkin jo tottunut vilskeeseen, silti se häiritsi hänen uniaan. Koira hypähti pystyyn, kun auto tööttäsi tiellä äänekkäästi.
"hitsi!" Yoru ärähti ja tuli ulos laatikosta. Rähjäinen puoliksi kaatunut iso pahvilaatikko kelpasi hyvin 15-vuotiaan koiran asuinsijaksi. Yoru oli menettänyt ihmisperheensä jo vuosia sitten, ja oli siitä asti elänyt ilman ystäviä kaduilla, kerjäten ja varastelemalla ruokaa muilta. Se oli alhaista, mutta Yoru ei saisi muuten ruokaa.
Koira venytteli makeasti ja asteli tunkkaiseen ilmaan. Aurinko paistoi ja siksi oli vielä hankalampaa hengittää ja olla. Koira tuhisi ja juoksi läheisimpään varjoon. Koira kyyhötti siellä hetken, mutta nälkä pakotti hänet lähtemään. Yoru meni kadulle. Liikenne pauhasi jo kovaa vauhtia. Autot, pyöräilijät ja kävelivät kilpailivat keskenään ja Koiran oli hankala mennä kadun yli. Sen hänen oli kuitenkin tehtävä jos mieli saada hyvä aamiainen, sillä kadun toisella puolella oli nakkikioski, jonka pitäjä antoi Yorulle aina nakkia. Ainakin ennen. Nyt kioskiin oli tullut uusi omista, eikä tuo ollut niiin leppoisa kuin aikaisempi.
Yoru hiipi takaapäin kohti kioskia. Myyjä tarjosi juuri asiakkaalle nakkisämpylää, kun Yoru loikkasi ja nappasi sämpylän välistä nakin.
"Senkin kapinen piski! Tuo se takaisin!!" Myyjä karjaisi ja lähti juoksemaan vähän matkaan Yorun perään. Mies ei kuitenkaan jaksanut kauan ja luovuttikin lopulta. Yoru sai ansaitsemansa aamiaisen. Koira hotki nakin nopeasti ja nuoleskeli huulensa sitten tarkasti, jottei vähäkään olisi mennyt hukkaan.
Aika käyskenteli hitaammin tai ainakin se siltä tuntui kun Yoru oli vetäytynyt aamiaisen jälkeen varjoon. Hän oli vihannespuodin ulkohyllyjen luona. Oikeastaan vieressä. Ihmiset kävelivät ohi ja jotkut katsoivat koiraa. Uros ei kuitenkaan siitä välittänyt. Hän oli sulkenut silmänsä ja kuunteli nyt Tokion ruuhkaisia katuja.
"Äiti! Katso!!" Pienen lapsen huuto kaikui Yorun korviin. Tuo hypähti pystyyn ja alkoi murista hiljaa lapsen suuntaan.
"Tule jo, Maro. Koira on ilkeä." Lapsen äiti sanoi vetäisten lapsensa mukanaan. Yoru lopetti murinan ja istahti. Hän katsoi ympärilleen haikaillen ja mietti: 'Miten ihanaa olisi asua metsässä.. villikoirien kanssa.'. Ajatukset pyörivät nuoren koiran päässä sekoittaen sen.
Yoru ravisti päätään. Hän kuuli taas kaiken mitä oli; Kävelijät, autot, mopot, jne.
"Jos vain pääsisi eroon tästä kaikesta. saisi elää yksin... keskellä metsää." Yoru sanoi hiljaa ja hymyili itsekseen. Hän uppoutui taas unelmiin elämisestä keskellä metsää.
//Jatkuu//