|
|
Post by mitsuko on Mar 22, 2007 20:30:33 GMT 2
Pienen Kutsiwa-järven rannalla istui naarassusi ihmettelemässä miten paljon järvi olikaan muuttunut sitten sen lapsuuden. Susuru, yleisemmin tunnettu vanhan Dragonmindin tyttärenä, katsoi pää hiukan kallellaan tuota pientä järveä, joka oli kasvanut melkein umpeen. Se pieni määrä vettä, mikä järvessä vielä oli, epäilytti kaunista purppurasilmää. Voisiko sitä turvallisesti juoda? Mitä kaikkia pöpöjä siinä voisikaan olla.. Normaalisti Suru ei ollut epäileväinen, mutta nyt epäilys kalvoi sen mieltä. Ehkä olisi parempi matkata vielä ja etsiä joku muu paikka, jossa olisi juotavaa.
Aurinko paistoi välillä pilvien lomasta saaden valkoisen turkin beiget merkit vivahtamaan kullan kauniiseen sävyyn.
Hieno tuuli liikutti kevyesti ruohonkorsia ja Susuru antoi tuulen tarttua sen untuvanpehmeään turkkiin. Ilme naaraan kasvoilla oli mietteliäs. Miten paljon sen elinympäristö muuttuisi sen elämän aikana? Mitä kaikkea naaras vielä kokisikaan? Tulisiko sen elämän aikana jonkinlaisia mullistuksia tähän rauhalliseen paikkaan?
Susuru itse tahtoi elää hyvän, rauhallisen elämän. Se ei kaivannut taisteluja, mutta puolustaisi lähimmäisiään ja heikompiaan jos sen olisi pakko. Naaras asetti toiset itsensä edelle. Niin oli aina ollut ja tulisi olemaan. Se oli osa kaunista naarasta.
Maa tuntui hyvältä sirojen tassujen alla. Susurua ihmetytti, mikseivät kaikki kunnioittaneet luontoa ja maata? Luonnostahan he saivat ruokansa. Jos luonto nousisi susia vastaan, olisivat nämä tuhoontuomittuja.
|
|
|
|
Post by Korjaaja on Mar 22, 2007 20:44:03 GMT 2
Jalat kuljettivat jälleen kerran vanhanpuoleista johtajaa kohti järveä. Askeleet painuivat maaperään raskaina, olihan uroksella massaa jonkin verran. Valkopunainen karva kiilui auringon säteissä kun uros hetkeksi pysähtyi katselemaan yläpuolellaan olevia puita. Hokeni oli aina lumeton saari, mutta lehdet ikävä kyllä lähtivät aina syksyisin. Mutta nyt saattoi erottaa puissa uudet lehden alun, vaikka hiirenkorvat olivat hyvin pienet.
'Kevätkin tulee pian...'
Uros hymyili itsekseen ja jatkoi sitten matkaansa. Pian uros tupsahti rehevöityneen järven rantaan ja valonsäteet olivat täällä päässeet valloilleen. Uros käänsi päätänsä ja valo välähti lasikorussa uroksen kaulalla.
Herra näki että paikalla oli joku. Ensin hän ei meinannut millään tuntea laumaansa kuuluvaa neitoa, mutta sitten ymmärrys levisi hymynä hänen kasvoilleen.
"Susuru...?"
Kysyvä ääni kaikui järven pinnalla.
|
|
|
|
Post by mitsuko on Mar 22, 2007 21:35:52 GMT 2
Valon välähdys sai naaraan ajatukset katkeamaan. Kuullessaan oman nimensä sen korvat heilahtivat hiukan ja pää käännettiin äänen suuntaan. Purppurasilmä katsoi toista hetken hiukan ymmällään. Sitten ystävällinen pilke nousi niihin hiukan vinoihin, purppuransävyisiin silmiin. Susuru hymyili ja heilautti häntäänsä.
”Eikö olekin kaunis päivä, johtaja?”
Ääni oli pehmeä ja ystävällinen, kunnioittava. Kaunispiirteinen naaras tutkaili johtajaansa ja Susun oli myönnettävä tuonkin vanhentuneen niin kuin hänkin oli vanhentunut. Hieman haikeana naaras ajatteli kaukaiselta tuntuvaa lapsuuttaan. Miten helppoa ja ihanaa elämä olikaan ollut silloin. Maailma oli ollut täynnä yllätyksiä ja uusia asioita, joita oli ollut mukava tutkia. Nyt ne ajat olivat kuitenkin ohi. Oli hauskaa seurata pentujen kasvua aikuisiksi. Miten nuo oppivat uusia asioita joka päivä.
Purppurasilmäinen naaras oli ollut kauan poissa ja se oli hiukan tietämätön laumansa nykyisistä asioista. Vaeltaminen oli kuluttanut enemmän aikaa kuin Susuru oli arvannut.
”Olen ollut kauan poissa.. On täällä tapahtunut jotakin uutta?”
Toki naaras oli ollut saarella, eihän se päässyt täältä pois, kukaan ei päässyt. Mutta se ei ollut pitkilleen nähnyt laumansa jäseniä että olisi voinut kysellä noilta kuulumisia. Siksi itse johtajan tapaaminen oli suuri ilo.
|
|
|
|
Post by Korjaaja on Mar 22, 2007 23:13:30 GMT 2
Reyto loi lämpimän hymyn toiselle. Siitä oli hyvin pitkä aika kun hän oli nähnyt toisen. Tietysti toinen oli ollut vain ohinähty tuttavuus, silloin vielä nuori pentu kun uros itse veteli kolmessä neljässä vuodessa. Reyton hyvään ja pitkäkestoiseen muistiin oli kuitenkin säilyyntynyt pieni paikka tällekin lauman jäsenelle.
"Niin olet ollut. Missä oikein olit? Jos saan udella..."
Reyto kysyi istahtaessaan lähelle toista, luoden ystävällisen katseensa tähän. Uros halusi aina olla mielyttävä kaikkia kohtaan ja hän soi jokaiselle huomionsa, jos nämä sitä halusivat.
"Ai mitä täällä on tapahtunut? Ei mitään. Tylsyys on vaivannut varmasti jokaisen mieltä, eritoten minun."
Uros naurahti.
|
|
|
|
Post by mitsuko on Mar 23, 2007 0:15:47 GMT 2
Naaras vilkaisi toista hymyillen salaperäisesti.
”Siellä sun täällä. Olen vaeltanut saarella koko tämän ajan. Tahdoin nähdä ja kokea kaiken mistä isäni kertoi minulle. Luonnon keskellä on hyvä olla. Siellä tunnen olevani vapaa, siellä kukaan ei kahlitse minua”
naaras piti pienen tauon ja naurahti.
”Emoni sanoi aina, että olen perinyt sen isältäni. Hän on myös samanlainen ’villi sielu’. Tunnen olevani yhtä luonnon kanssa ja kunnioitan sitä ”, purppurasilmä katsoi johtajaansa ja hymyili hiukan vinosti.
”Pidät minua varmaankin ihan höpsönä.. ”
Purppuraisissa silmissä oli ilkikurinen pilke. Naaras korvat painautuivat hiukan vasten kaunispiirteistä päätä. Susuru toivoi, että johtaja ymmärtäisi tuon vitsinä.
”Ja eihän elämä ole tylsää, jos sitä osaa maustaa oikeilla mausteilla”, naaras tuumasi suunnaten katseensa järvelle.
”Sano sinäkin mielipiteesi: onko tuo vesi sinusta saastunutta? En osaa päättää asiaa itse”
|
|
|
|
Post by Korjaaja on Mar 23, 2007 13:14:46 GMT 2
Reyto kuunteli toisen kertomista katsoen tätä tarkkaavaisesti. Kun toinen totesi asioita, uros hymähti.
"En pidä sinua höpsönä. Puhuit ihan kunnon asioita. Ei minuakaan huvittaisi istuskella pelkästään palatsin kätköissä, siksihän minä täällä metsässä ja muualla oleilenkin."
Uros totesi katselleen järveä, tai sitä mitä siitä oli jäljellä.
"Ei se pilaantunut ole. Luonto vaan tekee tehtäväänsä. Muutamien kymmenien, ehkä satojenkin, vuosien päästä tästä muuttuu suo. Niin se vain kulkee..."
Uros totesi hymyillen ja haistellen ilmaa. Tosin Kutsiwa-järven ympäristö tuoksahti hieman tunkkaiselle, kesällä täällä vasta olikin erittäin kiinnostavat aromit.
"...luonnon kiertokulku."
Uros sitten jatkoi lausettansa avaten äsken painuneet silmänsä ja yritti hahmottaa jotain kirkkaassa auringon valossa.
|
|
|
|
Post by mitsuko on Apr 3, 2007 17:09:15 GMT 2
Purppurasilmän katse kävi johtajassa, mutta palasi sitten järveen.
”Hmmm.. Luonto on sitten ihmeellinen. En ymmärrä miksi jotkut eivät ymmärrä kunnioittaa sitä. Luontohan on meillekin elinehto. Jos se kääntyisi meitä vastaan niin olisimme pulassa..” Susuru ajatteli ääneen.
Naaras kohensi asentoaan pienellä liikkeellä.
”Johtajuus tuo suuren vastuun. Miten kestät ajatuksen, että sinun täytyy pitää huolta koko laumasta? Eikö vastuuntunto joskus paina liikaa? ” raidallinen naaras käänsi purppuran katseensa johtajaansa ja hymyili pienesti. Aurinko sai beiget merkit vivahtamaan pienesti kultaan. Naaras painoi korviaan pienesti siroa päätään vasten.
Se uskoi tietävänsä miten vaikeaa oli joskus kohdata vastuulliset asiat yksin. Monet asiat painoivat varmasti johtajan mieltä, mutta ne oli vain pidettävä sisällä.
|
|
|
|
Post by Korjaaja on Apr 5, 2007 16:11:39 GMT 2
Reyto nyökkäsi pienesti toisen sanoihin, mutta käänsi päänsä tähän kun tämä kyseli.
"Onhan tämä aika raskasta...välillä vain toivoisi ettei minua oltaisi koskaan valittu..."
Reyto totesi hymähtäen. Tosiaan, tämä homma oli välillä erittäin raskasta, vaikka kaikki olikin ihan hyvin. Jotkut vain jaksoivat valittaa ihan pikkuisistakin asioista, vaikka heillä pitäisi olla kaikki ihan hyvin. Kaikille riitti ruokaa, ja ei ollut sotia. Hetkeksi uros vajosi mietteisiinsä, mutta pian ilme taas kirkastui elämään.
"Kyllähän tässä aina välillä kaipaisi jonkun avukseen, mutta toisaalta en luota kovinkaan moneen niin paljoa että antaisin hälle vastuuta..."
Uros puhui sitten, jopa hiema ohi suunsa. Hän ei oikeastaan tajunnut mitä sanoillaan tarkoitti. Tietämättään hän tunsi itsensä yksinäiseksi.
|
|
|
|
Post by mitsuko on Apr 12, 2007 13:10:50 GMT 2
Susuru nyökkäsi pienesti. Oli varmasti kamalaa, kun ei voinut luottaa oikein kehenkään. Tai ei luottanut. Ei sen puoleeen naaraallakaan ei ollut kun hyvin vähän sellaisia joihin luotti. Eniten se luotti isäänsä. Isänsä tassuihin se olisi luottanut vaikka henkensä tarpeen niin vaatiessa.
Purppuraisissa silmissä läikähti lämpö.
"Mutta eikö ole joskus kovin vaikeaa kun ei ole oikeastaan ketään kenelle antaa edes osa taakastaan? Jos sitä nyt voi taakaksi kutsua.. Minusta olet hyvä johtaja. Lauma ei voisi toivoa parempaa. Joidenkin on vain pakko valittaa lähes aina. Usko pois, tunnen sen susityypin.. " Susu sanoi vilkaisten Reytoa hieman ilkikurisesti.
Jotkut sudet olivat sellaisia, jotka valittivat pienimmästäkin asiasta. Sellaisten kuunteleminen oli varmasti todella rasittavaa, mutta minkäs sille pystyi.
|
|
|
|
Post by Korjaaja on Apr 13, 2007 15:35:58 GMT 2
"Onhan se...mutta kyllä tässä pärjätään."
Toisen sanat, toisen kauniit kohteliaisuuden saivat uroksen rintaan lämmön tunteen. Hän hymyili toiselle tyytyväisenä.
" Jotkut kyllä jaksavat valittaa...mutta heitä on hauska kuulla. Ja joskus heiltä voi tulla jopa jotain tärkeää jota en ole huomannut, mutta mikä kaipaa kuitenkin asiaan puuttumista."
Uros totesi ja käänsi katseensa Kutsiwa-järven rantaan.
|
|
|
|
Post by mitsuko on May 2, 2007 19:23:34 GMT 2
Purppuraisissa silmissä läikähti äkillinen lämpö toista kohtaan.
"Tuo on totta. Olen huomannut, että ainakin minä opin parhaiten virheitteni kautta. Kai olen yhtä omapäinen kuin äitini"
Pieni naurahdus. Susuru hiljentyi ja kuunteli hiljaisuutta. Se käänsi päätään hiukan ja katseli ympärilleen.
"Se on kaunis. Miten luonto voikaan tehdä tälläisiä ihmeitä"
Naaras viittasi luontoon heidän ympärillään. Toteamus saattoi olla outo haisevan järven rannalla.
|
|
|
|
Post by Korjaaja on May 8, 2007 8:15:03 GMT 2
Reyto hymyili toiselle, mutta painoi sitten päänsä pois. Häntä koski katsoa jotain noin kaunista, vaikka hän oli tajunnut sen asian vasta äsken. Reyto katseli sivullensa metsikköön.
"Minusta tuntuu, että jotain pahaa on vielä tapahtumassa tulevaisuudessa..."
Hän sitten totesi hiljaisella äänellä nostaessaan päänsä jälleen tutkimaan järven pintaa.
" Mustat pilvet tuntuvat keräytyvän päälleni, aikani alkaa olla lopussa. Tunnen vain, että joku jahtaa minua, jokin hyvin musta...Eikä minulla ole edes lapsia..."
Reyto totesi sitten surullisesti painaessaan päänsä tutkimaan jalkojansa korvat luimussa.
|
|
|
|
Post by mitsuko on May 11, 2007 17:25:17 GMT 2
Susuru katsoi toista hiukan huolissaan. Se oli tottunut näkemään johtajan ylväänä ja haavoittuvana. Nyt Reyto kuitenkin näytti naaraalle osan sisimmästään ja se sai Susun ihmetyksen valtaan. Johtajan sanat saivat huolestuneen ilmeen syvenemään. Jokin läikähti sen sisällä.
Susuru istahti lähemmäs toista ja hieraisi hellästi toisen poskea.
”Sinun aikasi ei ole lopussa. Se on alussa”
Ääni oli lempeä ja lohduttava.
|
|
|
|
Post by Korjaaja on May 11, 2007 17:42:30 GMT 2
Reyton sisällä myllersi aikamoinen tunnepurkaus kun toinen istahti lähemmäs ja hieraisi hänen poskellaan. Hän käänsi katseensa toiseen ja katsoi tätä jonkinlaisen hämmenyksen ja kiitollisuuden sekaisella ilmeellä. Pitkästä aikaa joku näytti oikeasti välittävän myös hänen tunteistaan ja se lämmitti vanhaa sutta hyvin paljon.
" Kumpa olisikin, mutta minusta tuntuu kuitenkin siltä etten enään pysty samaan kuin ennen. Olen vanhus ja tunnen kaikkien katseen kun he nauravat minulle, uskovat ettei minusta ole mihinkään. Ja he...ovat oikeassa."
Reyto totesi ja katsahtaen etutassujensa pohjia surun painaessa korvat luimuun.
|
|
|
|
Post by mitsuko on May 11, 2007 17:59:02 GMT 2
Susuru hymyili toiselle lämpimästi. Reyto nostatti Susurussa monenlaisia tunteita. Vaikka pinta oli tyyni, myllersivät tunteet vapaana naaraan sisällä. Se yritti tulkita niitä ja löysi joukosta syvää välittämistä, kenties jopa rakkautta. Tällaiset lämpimät tunteet saivat Susun varovaiseksi, sillä se tiesi että nyt liikuttiin vaarallisilla vesillä. Se piti katseensa vakaana vaikka sen sisällä vellovat tunteet varmasti näkyivät purppuraisista silmistä.
”Minä en naura sinulle, koska tiedän, että sinusta on vaikka mihin. Etkä ole vanhus”
Naaraan äänestä kuulsi pieni epävarmuus, mutta se pysyi lempeänä. Se hieraisi toista uudemman kerran, nyt hieman varovaisemmin.
|
|
